Thumbnail

Toiminta- ja työpaja

Toimintapajallamme tehdään monipuolisesti erilaisia kädentaitoja työterapeutin ohjauksessa. Työskentely tapahtuu yksilöllisten tarpeiden mukaan yksilöajoilla, pienryhmissä tai avoimilla ajoilla. Toimintapajamme on tarkoitettu kaikille kuntoutusjaksolla oleville ja toimintapajalla työskentely on osa kokonaisvaltaista kuntoutusta.

Toimintapajamme ohjaajina toimivat työterapeutit, joilla on ohjaustoiminnan koulutus. Työterapian avulla harjoitetaan motorisia, kognitiivisia, psyykkisiä ja sosiaalisia taitoja eri kädentaitomenetelmien avulla.  Pienryhmissä ja avoimilla ajoilla työskentelyssä mahdollistuu myös vertaistuki.

Toimintapajallamme voi olla vapaa suorituspaineista ja arvostelusta ja löytää oman tekemisen rytmin. On lupa yrittää ja erehtyä, etsiä luovuuttaan ja rikkoa rajoja. Kädentaitojen tekeminen on aivojumppaa, virkistystä ja sisäistä keskustelua. Käsitöitä tekemällä voi tehdä itsensä näkyväksi, olla oman elämänsä päähenkilö ja jättää jälkiä maailmaan.

Pajoilla on monipuoliset käsityövälineet erilaisiin kädentaitotekniikoihin ja apuvälineitä mahdollistamaan työskentelyä

  • korkeussäädettävät pöydät
  • ompelukone
  • penkkiporakone
  • vannesaha
  • lehtisaha
  • nauhahiomakone
  • korkeussäädettävä dreija
  • kaksi keramiikkauunia

Toimintapajallamme kuntoutujat voivat tutustua mm. seuraaviin menetelmiin:

  • puutyöt
  • pintakoristelutyöt
  • metallilankatyöt
  • kankaanpainanta
  • silkkimaalaus
  • neulonta
  • virkkaus
  • huovutus
  • kudonta
  • punonta
  • helmityöt
  • ompelu
  • keramiikka
  • mosaiikkityöt
  • nahkatyöt
  • helmityöt
  • kirjansidonta
  • kuvallinen ilmaisu
  • sanallinen ilmaisu

 

Toimitilan palvelut
 

Etkö löytänyt etsimääsi?
Ota yhteyttä

09 777 071

Haluan että minuun otetaan yhteyttä

Täytä yhteydenottolomake